Äiti, minä kaipaan kotiin

Haluan astella kylänraitilla, nähdä pesistä pudonneet

alastomat linnut sen varrella

haluan tuntea valkeat kivet jalkojeni alla, kävellä pystypäin

ohi kellotapulin ja kirkon joita lohikäärmeen pää vartioi

Haluan tuntea mädänneiden lehtien tuoksun

nähdä kuinka ne ojentavat kätensä uusille aluille

haluan olla monitahoinen pihlajanlehti: kerran korkealla, sirona ja syli avoinna

synnyttää marjoja ja niiden suojaksi käpertyä

Loistaa hetken, jättää kaikki ja pudota maahan

suudella kuihtuvaa kauneutta ja nukkua yli pitkän talven

Olla Oroboruksen etukovera nikama, yksin merkityksetön mutta osana rankaa välttämätön

Äiti, kaikennäkevä! Nosta linnut pesiinsä, älä anna niiden vielä maata

sillä kuollessani

minä haluan pitää vapautta kädestä

Eikä meidän hetkemme ole aivan vielä.